lauantai 9. helmikuuta 2013

Hopeakorukurssi

Ainakin kahtena edellisenä vuotena olen yrittänyt päästä hopeakorujen valmistuskurssille. Kuitenkin olen myöhästynyt ilmoittautumisesta mutta tänä vuonna päätin, että saan paikan vaikka väkisin.
Ilmoittautuminen alkoi klo 13, istuin autossa Poikalapsen koulun pihalla ja kyttäsin kännykällä kelloa. Samalla päivitin sivua pieni pelko takaraivossa jos en saakaan paikkaa. Yllättävän hyvin se onnistui iPhonella ja paikan sain :D Nyt on muutamia kurssi-iltoja jo takana. Nämä on taas sellaisia "töitä" ettei niitä malttaisi millään laskea pois käsistään, varsinkin kun juuri on päässyt vauhtiin.

Tein ensimmäisenä työnä sormuksen, leveys 10mm ja ainevahvuus 1.8mm. Parasta kurssilla on se, että pääsee oikeasti kokeilemaan "hopeasepän" työtä, vaikkakin tämä on vain pintaraapaisu työvälineistä ja vaiheista mutta sitäkin mielenkiintoisempi.




Juotettu ja hapotettu sormus

Viilausta ja filssausta

Valmis kiillotettuna

On se komia
Kurssin edetessä ja korujen valmistuessa tulee auttamatta päähän liikaa ajatuksia, että mitä kaikkea voisi tehdä. Tosiasia on kuitenkin se ettei aika tule riittämään ihan älyttömyyksiin. Mietinkin seuraavaa työtä viikon verran ja ensikerralla tulee kiire saada valmista. Sain kuitenkin seuraavien kahden työn osat sahattua viime kerralla joten jäljellä on viilaus, filssaus, kiillotus ja juottaminen. Pikku juttu :D

2 kommenttia:

  1. Siis VAU! Mahtavan kuuloinen kurssi ja todella upea sormus. Kuka tämän kurssin järjestää?

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Porvoon kansalaisopiston kurssi ja kurssipaikkana on Kultasepänliike Aurum Porvoossa. Mahtavat opettajat!

    VastaaPoista