maanantai 22. lokakuuta 2012

Kakunkoristelukilpailun finaali

Herkkumessujen kakunkoristelukilpailu jaettu 4. sija
Herkkumessujen kakunkoristelukilpailun finaali käytiin 13.10.2012 Seinäjoella. Teemana oli Halloween. Matkassa mukana oli äitini ja menimme junalla Seinäjoelle jo perjantaina. Pikaisesti kirjauduttiin hotelliin ja sitten mentiin jo messuille katsomaan julkkisten leikkimielistä kakunkoristelukilpailua, kisaamassa oli mm. Olli-Pekka Karjalainen, Paula Risikko sekä Seinäjoen kaupungin teatterin lapsinäyttelijöitä. Mukavan rento meininki oli kisailijoiden kesken ja he kivasti myös ottivat yleisön mukaan hauskuuteen.

Messut olivat auki klo 21 saakka joten ehdimme hyvin kierrellä ja katsella valmiiksi seuraavan päivän ostokset ennen kotiin lähtöä. Kaikenlaisia herkutuksia siellä olikin, nam!

Hotellissa syötiin ja heti kohta unimasa koputtelikin jo ovelle, ei tarvinnut kauaa unta houkutella ja hyvin nukutti. Aamupalan jälkeen pakattiin kassit ja suunnattiin kohti Seinäjoki Areenaa ja messuja.
Ihmettelin sitä itsekin ettei edes jännittänyt, mutta lavalla pieni alkupaniikki iski :) Kovin kauaa se ei kestänyt, hyvin lähti kaikki käyntiin ja rupateltiin välillä muiden kilpailijoiden kanssa.
Hieman jouduin muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa, kakkupohjan piti olla valmiiksi kreemitetty tasaiseksi mutta se ei ollutkaan. Tarjolla oli diplomaattikreemiä jolla tasoitin pohjan ja kaulin mustan massan päälle. Reunojen piti jäädä kreemillä tasaiseksi mutta se oli sen verran möykkyistä eikä olisi näyttänyt hyvältä, joten kermat pussiin ja pursottamaan. Sivuille piti tulla vielä puolikkaita kurpitsoja mutta aika ei siihen enää riittänyt. Tyytyväinen olen omaan suoritukseeni vaikka pokaalia ei kisoista tullutkaan :) Kaikki kilpailijat olivat tosi ihania ja taitavia. Ei ollut varsinaista kyynärpää taktiikkaa nähtävissä ollenkaan ja kaikki olivat huumorilla mukana, mutta silti ehkä hieman tosissaan kuitenkin. Mukavaa oli myös se, että yleisöä oli aika paljon ja he tulivat ihan lavan eteen katselemaan meidän työskentelyä ja tulivat myös juttelemaan :)

Tyhjinkäsin ei kenenkään tarvinnut finaalista kotiin lähteä, saimme jokainen piirakkavuoat sekä kukkamuotit muistoksi kisasta.

Herkkumessujen sivuilta voit käydä katsomassa kaikkien kakkujen kuvat täällä.

Kokemuksena alkukarsinnat, semifinaali ja finaali olivat tosi mielenkiintoisia. Jos vaan vähänkin tekee mieli osallistua kilpailuihin, niin suosittelen lämpimästi. Samalla pääsee ottamaan itsestään mittaa :)

1 kommentti: