lauantai 26. toukokuuta 2012

Täytekakku kesälle


Poikalapsen teki mieli kakkua joten kaivoin pakastimesta valmiiksi täytetyn pienen kakun, kuorrutin ja koristelin. Kokeilin uutta päivänkakkara silikoonimuottia jonka hankin jo jonkin aikaa sitten ja sillä tulee tosi nättejä kukkia. Sipaisin hieman helmiäistomuväriä kukkien keskelle ja lehdet tein painomuotilla.
Kakun täytteenä mansikkamousse, pohja on kääretorttupohja ja kuorrutteena vaniljanmakuista kaulintamassaa .

Tänään oli pizzapäivä ja teinkin pari pellillistä, ensimmäinen katosi kun toinen oli uunissa joten hyvin teki kauppansa :) Iltapalalla menee toinenkin pizza ja viimeistään Euroviisuja katsellessa.

Aurinko on kyllä hellinyt meitä viimepäivinä, lämmintä on piisannut mutta tuo siitepöly saisi jo riittää. Iltaisin on villasukat visusti jalassa, sen verran viileät yöt on vielä kuitenkin.

3 kommenttia:

  1. Kaunis kakku!

    Ja aivan ihanaa löytää Sinut! Tai siis enhän mä sua löytänyt, vaan kävit ilmoittautumassa <3. Minä toissa päivänä vai mikä päivä se oli, niin menin sinun entiseen blogiin katsomaan, että mitä löydän, niin tulikin vain: "Blogia ei löydy." :'( Olin, että mitäs nyt on tapahtunut..

    Onneksi löydyit!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Kivaa tulla löydetyksi. Kiireitä ollut kaikenlaisia, touhua jos jonkinmoista. Tulehan vierailemaan uudelleen :)

    VastaaPoista