perjantai 25. helmikuuta 2011

Yhtä ja toista ja kaikenmoista

Jokunen päivä on vierähtänyt edellisestä. Ollaan köllitty sisällä kovien pakkasien vuoksi. Kaikenlaista on tullut tehtyä, jokin ihme Leipuri Hiiva kärpänen on purassut sen kakkukurssin jälkeen ja tämmösiä on tullut tehtyä.

Poikalapselle tein Hiihtolomakakun Leipuri Pullahiiren kakkuohjeella, paitsi täyte oli mustikkamousse. Aika pelkistetty, kerma vaan levitetty pintaan.






Hiihtolomakakku mustikkamoussella



Omenatoscakakku
Omenatoscakakun tein kun teki hirveesti mieli jotain makeaa, hyvästi siis laihistukselle. Viikonloppuna olen antanut itselleni luvan hieman herkutella. Äiti kesällä meillä ollessaan keitti omenalohkoista valmiin täytteen ja niitä pussitettiin pakkaseen, hyvää oli.






Salami-kinkkupiirakkaa
Salami-kinkkupiirakan tein kun isäntä on sitä jo muutaman päivän toivonut. Pullahiiren kinkkupiirakka ohjeella, laitoin kinkun tilalle salamia pussillisen ja sitten suikaloin vähän savustettua kinkkua,paprikaa ja juustoraastetta joukkoon. Tein piiraan irtopohjavuokaan, tuli todella täyteläinen ja korkea. Raikkaan salaatin kanssa, todella hyvää!






Tiitiäiselle villapödät





Villapödät ja suorat sukat
Mulla on pyöriny joutilaana pari kerää Puroa värinä kaarna ja muutamat jämät. Päätin sitten kokeilla villapödiä Tiitiäiselle. Ihan ensin tekasin nuo suorat sukat joista tuli kuitenkin vähän liian löysät ja hieman liian lyhyet, eivät nimittäin meinaa kestää jalassa kun kintut viuhtoo sen verran rivakasti. Enivei, löysin tosi kivan ja helpon ohjeen Atziinan blogista. Siellä on tosi ihania villapödiä. Tuo on lyhyellä lahkeella, jatkoin vain lahjetta ja niistä tuli vähän liian pitkät mut eipä tuo haittane. Työn alla on neulepaita mut en tiiä mitä siitä tulee, aika näyttää.






Vadelmapiirasta
Tästä  mun laihiksesta tuu yhtään mitään kun kokoajan tekee mieli jotain makeaa, satuin sitten ohimennen katsastamaan (eilen) perunajauhopurkkia jossa oli vadelmapiiraiden ohje. Pakko oli sitten tänään niitä tehdä ja hyviähän niistä tuli! Tein vähän isomman taikinan mitä ohjeessa oli niin tuli vähän paksumpia, seuraavalla kerralla vaan sitten enempi täytettä.



5 kommenttia:

  1. Kivan näköset pöksyt ja niin herkullisen näköisiä leivonnaisia. Mun pitäs ruveta sämpylätaikinan tekoon ku vaan viittis.

    VastaaPoista
  2. Slurps, mitä herkkuja olet tehnyt!
    Ihanat sukat + pökät.
    Oletko kokeillut tehdä tiuhtis-villiksiä? Mie tykkään siitä mallista:

    http://www.kestovaippainfo.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=93929

    VastaaPoista
  3. Suloiset villapöksyt! Herkullisia leivonnaisia! Kotona leivottua ei voita mikään! Jos haluat keventyä, nauti vain ruokalusikallinen makeaa ja leivo sämpylöitä, leipiä, suolaisia piirakoita sämpyläpohjalle.

    VastaaPoista
  4. Hyvää naistenpäivää sinulle! Rupeahan tarkkailemaan postiasi, jotain voi olla tulossa. T. Sny

    VastaaPoista
  5. Heiiiiii ja hyvää naistenpäivää myös Sinulle vaikkakin näin myöhemmin illasta :) En malta odottaa postia!

    VastaaPoista